Erityisherkkyys arjessani – kun tunnen, huomaan ja aistin paljon

Entä jos en olekaan hankala – vaan huomaan enemmän kuin sinä?

Olen viime aikoina pysähtynyt miettimään, miten erityisherkkyys oikeastaan näkyy minun arjessani, sillä vaikka olen elänyt itseni kanssa kaikki nämä vuodet ja oppinut tuntemaan itseäni koko ajan paremmin, huomaan edelleen tilanteita, joissa vasta jälkikäteen ymmärrän, miksi jokin asia tuntui niin voimakkaalta, miksi väsyin niin paljon tai miksi jonkun toisen ehkä täysin merkityksettömänä pitämä hetki jäi minuun elämään pitkäksi aikaa. Minulle maailma ei nimittäin tule vain vähän sisään.
Se tulee välillä ovista ja ikkunoista.

Äänet, kirkkaat valot, hajut, ihmisten puhe, liike ympärilläni ja joskus myös kosketus voivat tuntua hyvin voimakkailta, ja jos ärsykkeitä on paljon yhtä aikaa, huomaan jossakin vaiheessa vain kaipaavani pois niiden keskeltä. Suuri ihmisjoukko voi olla ihana, voin nauttia keskusteluista ja kohtaamisista ja olla juuri se iloinen, puhelias ja sosiaalinen minä, jonka moni minusta tuntee, mutta samalla jokainen ääni, ihminen, tunnetila ja pieni tapahtuma kulkee tavallaan minun kauttani. Siksi iloisenkin päivän jälkeen voi tulla valtava tarve olla hiljaa ja yksin. Onko tämä sinulle tuttua? Oletko joskus ihmetellyt, kuinka voit nauttia ihmisistä valtavasti ja silti kaivata heidän jälkeensä yhtä valtavasti omaa rauhaa?

Minä tarvitsen palautumiseen paljon aikaa ja tilaa. Se ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi ihmisistä tai etteikö minulla olisi ollut mukavaa. Usein asia on aivan päinvastoin. Olen saattanut nauttia jokaisesta hetkestä ja olla täysillä mukana, mutta juuri siinä onkin yksi minun herkkyyteni puolista, jonka ymmärtämiseen minulta on mennyt aikaa: myös hyvä kuormittaa.

Innostus kuormittaa. Ilo kuormittaa. Uteliaisuus kuormittaa. Uudet ajatukset, ihanat ihmiset ja kiinnostavat mahdollisuudet voivat saada minut syttymään hetkessä, ja kun minä innostun, en taida osata innostua ihan pikkiriikkisen. Minä tempautun mukaan, alan ajatella, suunnitella, nähdä mahdollisuuksia ja annan helposti kaiken energiani sille, mikä sillä hetkellä tuntuu merkitykselliseltä.
Erityisherkkyys ei siis tarkoita minulle sitä, että kokisin vain vaikeat asiat voimakkaasti.

Minä koen elämän voimakkaasti.

Kun olen iloinen, olen todella iloinen. Kun innostun, tunnen sen koko kehossani. Kun suren, suru voi tuntua syvällä. Pettymys, ärsytys tai loukkaantuminen voivat nousta suurella voimalla, ja joskus myös aivan tavalliset kehotuntemukset tuntuvat minussa niin vahvasti, että niitä on mahdotonta olla huomaamatta. Ehkä sinäkin tunnet joskus enemmän kuin haluaisit. Tai ehkä olet kuullut olevasi liian herkkä, liian tarkka, liian voimakas tai että mietit asioita liikaa. Minä ainakin mietin.

Joskus joku sanoo yhden lauseen, ja se jää minuun. Keskustelu voi jatkua mielessäni vielä pitkään sen jälkeen, kun toinen ihminen on luultavasti unohtanut koko asian. Joskus siihen ei tarvita edes sanoja. Katse, pieni ele, äänenpainon muutos tai tunnelman vaihtuminen voi jäädä pyörimään mieleeni, ja huomaan palaavani siihen vielä illalla, seuraavana päivänä tai joskus monta päivää myöhemmin.

Minä huomaan vivahteita.

Huomaan äänensävyjä, ilmeitä, pieniä muutoksia ihmisten olemuksessa ja tunnelman vaihtumista tilassa. Huomaan yksityiskohtia, joita kaikki eivät ehkä huomaa, eikä niiden tarvitse olla edes negatiivisia. Jokin vain muuttuu, ja minä huomaan sen. Olen joskus ajatellut itseäni vähän kuin yksityisetsivänä. Minun ei tarvitse edes yrittää etsiä vihjeitä, koska ne tulevat silmilleni ja korvilleni aivan itsestään.

Enkä minä oikein voi sille mitään.

Samalla muiden ihmisten tunnetilat vaikuttavat minuun helposti. Jos ympärilläni on levottomuutta, jännitettä tai alakuloa, saatan huomata hetken päästä kantavani samaa tunnetta itsekin. Joskus olen joutunut oikein pysähtymään ja kysymään itseltäni: Hetkinen, onko tämä edes minun tunteeni? Olinko minä vielä hetki sitten aivan hyvällä mielellä? Tunnistatko sinä tämän? Oletko joskus mennyt johonkin tilaan hyvillä mielin ja huomannut vähän ajan kuluttua olevasi aivan toisenlaisessa tunnetilassa tietämättä oikein miksi? Ehkä juuri siksi ympäristöllä on minulle niin valtavan suuri merkitys. Kun ärsykkeitä, ihmisiä, tapahtumia ja muuttuvia tilanteita on paljon, minua auttaa se, että pystyn ennakoimaan. Haluan tietää, mitä tapahtuu, miten asiat tehdään ja mitä seuraavaksi on tulossa. Olen joskus miettinyt, että joku voi tulkita tämän tarpeen kontrolloinniksi, vaikka itse koen asian aivan toisella tavalla.

Minulle ennakointi tuo rauhaa.

Olen elänyt, tehnyt, yrittänyt, onnistunut ja tehnyt myös paljon virheitä, ja juuri siksi ajattelen, ettei kaikkea tarvitse tehdä uudelleen kantapään kautta. Jos olen kerran oppinut jonkin asian, haluan ottaa siitä opikseni. En halua käyttää energiaani saman virheen toistamiseen, turhaan säätämiseen tai asioiden jankkaamiseen, jos ne voidaan tehdä rauhallisesti, selkeästi ja hyvissä ajoin.
Minä myös tarvitsen aikaa prosessoimiseen. En välttämättä reagoi kaikkeen heti, vaikka huomaisinkin asian välittömästi. Haluan ymmärtää. Haluan tietää riittävästi yksityiskohtia, jotta minun ei tarvitse rakentaa kokonaisuutta pelkkien oletusten varaan. Jos en kuule, kysyn. Jos en ymmärrä, kysyn. Jos jokin jää epäselväksi, haluan selvittää sen, sillä epämääräisyys jättää minun päässäni helposti liian paljon tilaa erilaisille tulkinnoille.

Ja sitten minä prosessoin.

Käännän asiaa mielessäni eri puolille, mietin syitä ja seurauksia, ihmisiä ja tunteita, sitä mitä sanottiin ja ehkä myös sitä, mitä ei sanottu. Se voi joskus olla raskasta, mutta samalla juuri tästä ominaisuudesta syntyy paljon sellaista, mistä pidän itsessäni.
Perusteellisuus. Tarkkanäköisyys. Empatia. Luovuus.

Olen elämäni aikana varmasti ollut joidenkin ihmisten mielestä hankala. Ehkä liian kyselevä, liian tarkka, liian tunteva tai liian paljon asioita huomaava. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän haluan enää käyttää energiaani siihen, että yrittäisin tehdä itsestäni helpommin muiden määriteltävän tai sopivamman kokoisen. Sillä mihin minä tämän herkkyyteni laittaisin?
Enhän minä voi riisua sitä aamulla pois kuin paitaa ja pukea illalla takaisin päälleni. Se on osa tapaani olla maailmassa. Siksi minun on opeteltava hyväksymään itseni juuri tällaisena, pyytämättä sitä anteeksi. Ja ehkä sinunkin.

Ehkä meidän ei aina tarvitse ensimmäisenä miettiä, mikä meissä pitäisi korjata. Ehkä voisimme välillä kysyä, mitä tämä ominaisuus meille antaa ja millaiset olosuhteet auttavat meitä voimaan hyvin.
Minulle herkkyys antaa kyvyn nähdä pieniä asioita. Se auttaa minua aistimaan ihmisiä, tunnelmia, luontoa, värejä, ääniä ja hetkiä. Se tekee minusta tarkkanäköisen ja empaattisen, ja uskon sen olevan myös valtava osa luovuuttani. Mutta jotta nämä herkkyyden hyvät puolet pääsevät esiin, minun täytyy antaa itselleni myös sitä, mitä tarvitsen: rauhaa, aikaa, palautumista, ennakoitavuutta ja välillä aivan yksinkertaisesti hiljaisuutta.
Sillä kun saan olla rauhassa oma itseni, minun ei tarvitse käyttää voimiani suojautumiseen kaikelta ympärilläni. Silloin herkkyys muuttuu tilaksi, jossa voin kuulla, nähdä, tuntea ja luoda.

Ja ehkä juuri siinä on yksi tärkeimmistä asioista, joita olen itsestäni oppinut. Minun ei tarvitse muuttua vähemmän herkäksi ollakseni vahvempi. Minun täytyy oppia elämään tämän herkkyyden kanssa niin, että annan sille myös tilaa hengittää.
Silloin pystyn olemaan enemmän sitä, mitä haluan olla.
Empaattinen. Myötätuntoinen. Luova. Läsnä oleva. Rakastava.
Sellainen minä olen tässä herkkyydessäni.

Entä sinä?

Tunnistatko tästä jotakin itsestäsi? Huomaatko asioita, joita muut eivät tunnu huomaavan, tunnetko joskus maailman tulevan liian voimakkaasti iholle tai tarvitsetko iloisenkin päivän jälkeen paljon omaa rauhaa?
Ehkä sinäkään et ole liikaa.
Ehkä sinä vain tunnet paljon.

Jos tämä herätti sinussa ajatuksia, tunteita voit laittaa minulle viestiä mervi@kannustamo.fi  Muista aina joka tilanteessa että sinä olet tärkeä ja rakas, älä anna kemenkään tai minkään käyttäytyä sinua kohtaan epäkunnioittavasti!