Elämykset ryhmille

Tarjoan hyvinvointia tukevia kokonaisuuksia erilaisille ryhmille Puu-Juuassa, lähialueilla tai tilauksesta asiakkaan omissa tiloissa.

  • Palvelut sopivat esimerkiksi:
  • työyhteisöille (tyhy- ja tyky-päivät)
  • johtoryhmille ja esihenkilöille
  • matkailuryhmille
  • kaveriporukoille

Kokonaisuudet suunnitellaan aina ryhmän tarpeiden mukaan. Ne voivat tukea palautumista, jaksamista, yhteyttä omaan hyvinvointiin sekä työyhteisön toimivuutta. Sisällöt voivat sisältää esimerkiksi rentoutusta, joogaa, luontohetkiä tai luovaa tekemistä.

Elämänvoimaa lisäävä 
Metsämieli-hetki

Kaipaatko hetkeä, jossa voit päästää irti arjen kiireestä ja hengittää
vapaammin?

Haluatko vahvistaa yhteyttä itseesi ja ympäröivään luontoon?

Metsämieli-hetki on lempeä pysähdys luonnon äärellä. Vapauttava
metsähetki voidaan toteuttaa esimerkiksi Puu-Juuan puiston ja jokivarren läheisyydessä tai teille merkityksellisessä paikassa luonnossa.

Ohjaan hetkeä kevyesti läsnäolo-, kehotietoisuus- ja aistiharjoitusten kautta. Harjoitukset auttavat rauhoittumaan, jäsentämään ajatuksia ja vahvistamaan yhteyttä omaan itseen.

Luonnolla on tutkitusti hyvinvointia tukevia vaikutuksia – se kohottaa mielialaa, tukee palautumista ja virkistää. Jo lyhytkin hetki metsässä voi tuoda levollisuutta, ja säännöllinen luonnossa oleskelu tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Olen luonto- ja eräopas sekä Metsämieli-ohjaaja. Metsähetkissä yhdistän luonnon rauhoittavan vaikutuksen ja lempeät mielentaitoharjoitukset.

Voit tulla mukaan avoimelle metsähetkelle tai varata ohjatun hetken
omalle ryhmällesi – ystäville, työyhteisölle tai vieraillesi. 

Metsämieli-hetkiä järjestän myös ryhmille tilauksesta, ja ne
räätälöidään aina toiveiden mukaan.

Retki voidaan toteuttaa luontopolulla, lähiluonnossa tai teille
merkityksellisessä paikassa Juuan, Kolin, Nurmeksen tai Pielisen
alueella. Myös lyhyt piipahdus lähiluontoon voi olla yllättävän
vaikuttava.

Ryhmä voi olla pienikin – jo 4 henkilöä riittää.

Kesto noin 1 tunti tai toiveiden mukaan.

Metsähetkiä voidaan toteuttaa ympäri vuoden – luonnossa on aina oikea hetki pysähtyä. Usein jo pieni hetki luonnossa riittää muistuttamaan siitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Kysy rohkeasti omaa Metsämieli-hetkeä – suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva kokonaisuus.

Siirtymäriitti 

– elämyksellinen seremonia elämän käännekohtiin

Kaipaatko merkityksellistä ja elämyksellistä ohjelmaa syntymäpäiville, polttareihin, ystävien tapaamiseen, eläkkeelle siirtymiseen tai työhyvinvointihetkiin?

Siirtymäriitti on ei-uskonnollinen, lempeä ja merkityksellinen rituaali, jossa päivänsankaria tai ryhmää huomioidaan arvokkaalla ja sydämellisellä tavalla. Hetki on usein syvästi koskettava – ja jää mieleen pitkäksi aikaa.

Se sopii esimerkiksi syntymäpäiviin, polttareihin, eläkkeelle siirtymiseen, ystävien kokoontumisiin tai työhyvinvointihetkiin – hetkiin, joissa jokin päättyy ja uusi alkaa.

Seremonia toteutetaan pienryhmässä (1–10 hlö) joko Kannustamon tiloissa tai luonnon rauhassa Kolilla. Hetki voi sisältää ohjattua keskustelua, pieniä rituaaleja, nuotion äärellä olemista ja lempeää rummutusta.

Kesto noin 2 h

Jokainen seremonia räätälöidään teidän ryhmällenne. Kysy lisää ja suunnitellaan teille merkityksellinen kokemus.
Siirtymäriitti on kaunis ja voimaannuttava seremonia, joka auttaa jäsentämään elämää muutoksen hetkissä – olipa kyseessä suuri elämänvaihe tai pienempi sisäinen siirtymä. Seremonia tukee pysähtymistä, selkeyttää suuntaa ja vahvistaa yhteyttä itseen.
Seremonian sisältö
Seremonian ohjaaja johdattaa tilannetta leppoisasti, myötätuntoisesti ja myönteisellä otteella sovitun teeman mukaisesti.
Tunnelma rakentuu taianomaisuudesta, aitoudesta ja luonnonläheisyydestä.

Seremonia voi sisältää esimerkiksi:

  • ohjattua keskustelua ja pysähtymistä
  • symbolisia rituaaleja
  • lempeää rummutusta
  • nuotion äärellä yhdessäoloa
  • Ohjaaja on pukeutunut teeman mukaisesti, luoden tilaan ainutlaatuisen ja elämyksellisen tunnelman.


Toteutusvaihtoehdot

Sisätiloissa:

  • Kannustamon tilat, Juuka

Luonnossa:

  • Kolilla esimerkiksi Pääministerin nuotiopaikalla. Nuotion äärellä toteutettava seremonia, jossa mahdollisuus makkaranpaistoon ja rummutukseen.

Tarjoilut
Osallistujille tarjoillaan: aina energisoivaa yrttiteetä
Mahdollisuus räätälöidä: suolaista (leipä/makkara)
pieni makea herkkulisä tai toiveiden mukainen erikoistarjoilu.
Mahdollisuus räätälöidä – kysy tarjous, suunnitellaan yhdessä.

Tiedot
Kesto: n. 2 tuntia

Paikka: Puu-Juuka / Koli

Lähtö- ja paluupaikka: sovittavissa asiakkaan kanssa

Ryhmäkoko: 3–10 henkilöä

Saatavuus: ympäri vuoden

Kielet: suomi

Hinnat
1–3 henkilöä: alkaen 200 €
Lisähenkilöt: alk. 50 € / hlö
(hinnat sisältävät alv:n)
Hinta sisältää ohjatun seremonian, nuotiohetken rummutuksineen sekä tarjoilut.

Osallistujille
Ota mukaan: säänmukainen vaatetus, ulkoiluun sopivat kengät,
vesipullo.

Lisätiedot
Vaativuustaso: helppo
Esteettömyys: ei esteetön
Kiinnostuitko? Kysy lisää ja suunnitellaan yhdessä teidän ryhmällenne mieleenpainuva, juuri teille sopiva siirtymäriitti.

Väriä ja viiniä – Villasukkamaalaamo

Värit kuljettavat, villasukat lämmittävät ja mieli rauhoittuu
Kuvittele hetki, jossa kiire jää ulkopuolelle.

Villasukat jalassa, lasissa lempijuoma ja edessäsi tyhjä maalauspohja – valmiina vastaanottamaan juuri sinun hetkesi.

Et tarvitse aiempaa kokemusta – riittää, että tulet mukaan sellaisena kuin olet. Villasukkamaalaamo on lempeä ja elämyksellinen maalaushetki, jossa saat antaa värien johdattaa ja maalata vapaasti omaa tunnetta, tunnelmaa tai vaikka avaruutta. Tässä tilassa ei ole oikeaa tai väärää – vain sinun tapasi ilmaista.

Lempeä ohjaus ja salliva ilmapiiri tekevät kokemuksesta helposti lähestyttävän kaikille. Voit tulla yksin, ystävän kanssa tai osana ryhmää – jokainen löytää tästä hetkestä jotain omaa.

Maalaaminen rauhoittaa mieltä, tuo läsnäolon tähän hetkeen ja avaa tilaa luovuudelle. Samalla syntyy pieniä oivalluksia, keveyttä ja aitoja kohtaamisia.

Ohjatun hetken aikana maalaat akryyliväreillä A3-kokoisen teoksen, jonka saat mukaasi muistoksi – palaksi omaa tarinaasi. 

Tapahtuman kesto on noin 2 tuntia.

Voit tuoda mukanasi oman lempijuomasi ja nauttia siitä rauhassa maalaamisen lomassa. Käytössäsi ovat hetkeen sopivat kauniit lasit, jotka viimeistelevät tunnelman.

Hinta
alkaen 46 € / henkilö
Hetki toteutuu, kun osallistujia on vähintään neljä.

Ryhmille ja tilauksesta 

Voit varata Villasukkamaalaamon myös omalle ryhmällesi – ystäville, työporukalle tai juhlahetkeen.

Esimerkiksi Puu-Juuan Seurojen talolla maalaushetki voidaan järjestää myös isommalle ryhmälle, ja sen yhteyteen on mahdollista suunnitella esimerkiksi illallinen tai lounas.

Kysy rohkeasti omaa toteutusta – suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva, rentouttava kokonaisuus.

Et tarvitse aiempaa kokemusta – riittää, että tulet mukaan sellaisena kuin olet.

Tämä on pieni hengähdys – hetki, jossa värit kuljettavat ja mieli saa levätä.

Kutsu ystäväsi tai ryhmäsi rentoutumaan luovan tekemisen äärelle –
lempeään väriterapiahetkeen, jossa mieli saa levätä ja luovuus virrata vapaasti.

Villasukkamaalaamo on kiireetön ja inspiroiva hetki, jossa yhdistyvät värit, läsnäolo ja yhdessä tekemisen ilo. Et tarvitse aiempaa kokemusta 
– tärkeintä on heittäytyminen ja oma tapa ilmaista.

Tämä elämys sopii täydellisesti ystäväporukoille, polttareihin,
syntymäpäiviin tai työyhteisöjen virkistyshetkiin.

Toteutus onnistuu tunnelmallisessa Kannustamon tilassa Juuassa tai valitsemassanne paikassa.

Voitte halutessanne tuoda omat juomat mukaan – minä huolehdin kauniista laseista ja tunnelmasta.

Ryhmä voi olla pienikin – jo 4 henkilöä riittää.

Suunnitellaan yhdessä teille värikäs, rentouttava ja mieleen kokemus.

Kysy rohkeasti omaa toteutusta ja ryhmähintaa.

Yin-jooga

Lempeää venyttelyä, rauhaa ja palautumista. Kaipaatko hetkeä, jossa voit pysähtyä, hengittää ja antaa kehon sekä mielen rauhoittua?

Yin-jooga on rauhallinen ja palauttava harjoitus, jossa viivytään asennoissa pidempään ja annetaan kehon pehmentyä lempeästi. Harjoitus kohdistuu erityisesti sidekudoksiin ja auttaa lisäämään liikkuvuutta sekä vapauttamaan jännityksiä.

Samalla hermosto rauhoittuu ja mieli saa tilaa hiljentyä. Harjoitus tukee kehotietoisuutta ja auttaa irrottautumaan arjen kiireestä ja suorittamisesta.

Yin-joogassa käytetään apuvälineitä, kuten vilttejä, tyynyjä ja bolstereita, mikä tekee harjoituksesta helposti mukautettavan kaikille. Kannustamossa sinulle on valmiina oma leveä ja pehmeä alusta sekä viltit, tyyny ja bolsteri – voit vain tulla paikalle ja asettua hetkeen.

Tunnin aikana hengittelemme, pysähdymme ja annamme kehon tehdä sen, mitä se tarvitsee juuri siinä hetkessä.
Loppurentoutuksessa lempeä tuulikellon ääni syventää rentoutumista ja viimeistelee rauhallisen hetken.

Et tarvitse aiempaa kokemusta – harjoitus sopii kaikille, myös miehille.

Toteutus varataan aina etukäteen.

Pukeudu lämpimiin joustaviin vaatteisiin ja ota omat varusteet ja vesipullo mukaan.

Toteutus onnistuu tunnelmallisessa Kannustamon joogahuoneessa Juuassa, jossa lempeä ja suojaisa tila kutsuu syvärentoutumiseen. Halutessanne Yin-jooga voidaan järjestää myös valitsemassanne tilassa tai luonnon rauhassa, missä ympäristö tukee läsnäoloa ja hiljentymistä.


Jokainen hetki suunnitellaan huolella teidän toiveitanne kuunnellen.
Pituus, tunnelma ja kokonaisuus muotoutuvat harmoniseksi elämykseksi.

Halutessanne kokemuksen kruunaa lämmin erikoistee, joka viimeistelee hetken lempeän ylellisesti.


Ryhmäkoko alkaen 4 henkilöä.


Suunnitellaan yhdessä teille kaunis ja mieleenpainuva elämys.
Kysy omaa toteutusta ja tarjousta.

Villasukkarentoutus™

Lempeää venyttelyä, syvää rentoutumista ja pysähtymistä
Kaipaatko hetkeä, jossa voit rauhoittua ja antaa kehon sekä mielen palautua kunnolla?

Villasukkarentoutus on rauhallinen ja pidempi rentoutushetki Puu-Juuan sydämessä. Harjoitus yhdistää lempeää venyttelyä, hengitystä ja syvärentoutumista.

Venyttely kohdistuu lihaksiin ja sidekudoksiin pehmeästi, kehoa kuunnellen. Samalla hermosto rauhoittuu ja mieli saa tilaa hiljentyä.

Villasukkarentoutuksessa keskeistä on salliminen – lupa ottaa itselle omaa aikaa ja olla hetki ilman vaatimuksia. Se voi olla niinkin yksinkertaista kuin, että kääriydyt viltin alle, annat kehon levätä ja sallit itsellesi juuri sen rauhan, pysähtymisen ja olemisen, jota sillä hetkellä tarvitset.

Hetki on rakennettu niin, että sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Sinulle on valmiina oma leveä ja pehmeä alusta, viltti, tyyny ja bolsteri sekä lämpimät, maadoittavat villasukat. Voit vain tulla paikalle ja asettua rauhassa hetkeen.

Tunnin aikana hengittelemme, päästämme irti jännityksistä ja annamme kehon pehmetä.

Kokonaisuudessaan hetki kestää noin 1,5 tuntia, sisältäen pidemmän loppurentoutumisen.

Loppurentoutuminen antaa tilaa syvälle rauhoittumiselle. Käytän siinä intuitiivisesti ääntä tukemaan rentoutumista – joskus tuulikellon lempeää sointia, toisinaan äänimaljojen värähtelyä tai rumpua. Halutessasi voit nauttia vettä ennen ja jälkeen hetken.

Et tarvitse aiempaa kokemusta – harjoitus sopii kaikille, myös miehille. Tule sellaisena kuin olet. Pukeudu lämpimiin ja joustaviin vaatteisiin.

Villasukkarentoutus™ ei ole vain yksittäinen hetki – se voi olla oma pieni pysähtymisen rytmi arjen keskellä.

Paikka varataan aina etukäteen. Toteutus onnistuu tunnelmallisessa Kannustamon joogahuoneessa Juuassa, jossa lempeä ja suojaisa tila kutsuu syvärentoutumiseen. Halutessanne Villasukkarentoutus voidaan järjestää myös valitsemassanne tilassa tai luonnon rauhassa, missä ympäristö tukee läsnäoloa ja hiljentymistä.


Jokainen hetki suunnitellaan huolella teidän toiveitanne kuunnellen.
Pituus, tunnelma ja kokonaisuus muotoutuvat harmoniseksi elämykseksi.
Halutessanne kokemuksen kruunaa lämmin erikoistee, joka viimeistelee hetken lempeän ylellisesti.


Ryhmäkoko alkaen 3 henkilöä.


Suunnitellaan yhdessä teille kaunis ja mieleenpainuva elämys.
Kysy omaa toteutusta ja tarjousta.

Sointukylpy

Äänen, hiljaisuuden ja levon kannattelema hetkiKaipaatko rauhaa, jossa voit pysähtyä ja antaa kehon sekä mielen palautua?

Sointukylpy on ohjattu rentoutushetki Puu-Juuan ytimessä Juuassa. Hetkessä yhdistyvät ääni, hiljaisuus ja rauhallinen ympäristö, jotka tukevat syvää rentoutumista.

Sointukylvyssä lepäät mukavasti paikallasi ja annat äänien kuljettaa. Mitään ei tarvitse tehdä tai osata – saat vain olla.

Lempeät ja harmoniset äänet rauhoittavat hermostoa, tukevat palautumista ja auttavat irrottautumaan arjen kiireestä. Samalla keho saa mahdollisuuden päästää irti jännityksistä ja mieli hiljentyä.

Hiljaisuus on osa kokemusta – ja usein juuri siinä tapahtuu eniten.
Hetki alkaa rauhoittumisella ja johdattelulla, jonka jälkeen siirrytään äänimatkalle. Lepäät joogamatolla, kääriydyt viltin alle ja annat kehon asettua mukavaan asentoon.

Äänimaailma rakentuu intuitiivisesti tilanteen mukaan. Käytän puheen lisäksi esimerkiksi tiibetiläisiä äänimaljoja, sadetikkua, tuulikelloja, rumpua sekä hiljaisuutta – kaikki tukemassa syvempää rentoutumista.

Kynttilöiden lämmin valo ja rauhallinen tila luovat hetkeen pehmeän ja turvallisen tunnelman.

Et tarvitse aiempaa kokemusta – sopii kaikille, myös miehille.

Paikka varataan etukäteen.

Kenelle sopii
Sointukylpy sopii sinulle, joka kaipaat rauhoittumista, palautumista tai hetkeä itsesi äärellä.

Se sopii myös ryhmille – ystäville, perheille, työyhteisöille tai vierailijoille.

Huomioitavaa
Sointukylpy sopii useimmille, mutta joissakin tilanteissa on hyvä keskustella osallistumisesta etukäteen.

Jos sinulla on sydämentahdistin, akuutti hoito kesken (esimerkiksi syöpähoidot), vakava neurologinen sairaus tai taipumusta psykoottisiin oireisiin, sointukylpy ei yleensä ole suositeltava.
Myös kuume, tulehdustilat tai voimakas kuormittuneisuus voivat olla syy siirtää osallistumista.

Raskauden aikana osallistuminen on usein mahdollista, mutta siitä on hyvä mainita etukäteen, jotta voimme huomioida tilanteesi.
Jos jokin mietityttää, voit aina kysyä rohkeasti

Ryhmille ja tilauksesta

Tarjoa ryhmällesi ainutlaatuinen, rauhoittava sointukylpyhetki – juuri teille suunniteltuna.

Toteutus onnistuu tunnelmallisessa Kannustamon joogahuoneessa Juuassa, jossa lempeä ja suojaisa tila kutsuu syvärentoutumiseen. Halutessanne sointukylpy voidaan järjestää myös valitsemassanne tilassa tai luonnon rauhassa, missä ympäristö tukee läsnäoloa ja hiljentymistä.

Jokainen hetki suunnitellaan huolella teidän toiveitanne kuunnellen.
Pituus, tunnelma ja kokonaisuus muotoutuvat harmoniseksi elämykseksi.

Halutessanne kokemuksen kruunaa lämmin erikoistee, joka viimeistelee hetken lempeän ylellisesti.

Ryhmäkoko alkaen 3 henkilöä.

Suunnitellaan yhdessä teille kaunis ja mieleenpainuva elämys.
Kysy omaa toteutusta ja tarjousta.