Olen ajatellut paljon sitä, mitä tarkoittaa valita toinen ihminen. Puhumme parisuhteessa helposti siitä, että olemme valinneet toisemme, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa silloin, kun yhteisiä vuosia alkaa olla takana, arki on tullut tutuksi ja elämä on ehtinyt näyttää meille molemmille myös ne puolensa, joita emme olisi osanneet odottaa? Onko valinta yksi suuri päätös, joka tehdään kerran, kun päätämme aloittaa yhteisen elämän, vai onko se jotakin, joka tapahtuu pieninä hetkinä pitkin yhteistä matkaa?

Mitä enemmän olen tätä ajatellut, sitä enemmän uskon, että rakkaus on myös valinta, mutta ei sellainen valinta, joka pitäisi tehdä hampaat irvessä joka aamu uudelleen. Se ei ole velvollisuus, jossa ihminen pakottaa itsensä pysymään, eikä lupaus siitä, että omista tarpeista tai rajoista pitäisi luopua suhteen vuoksi. Se on paljon lempeämpi asia: tunne ja päätös siitä, että minä haluan olla tässä sinun kanssasi, ja että haluan yhä uudelleen löytää tien sinun luoksesi myös silloin, kun arki on raskasta, olemme eri mieltä tai elämä on hetkellisesti vienyt meidät kauemmas toisistamme.

Joskus toisen valitseminen voi olla hyvin suuri päätös, mutta useimmiten se taitaa olla jotakin paljon pienempää ja arkisempaa. Se voi olla sitä, että käännyn sinun puoleesi sen sijaan, että sulkeutuisin, kuuntelen sinua vaikka olisin itsekin väsynyt, kysyn mitä sinulle oikeasti kuuluu tai palaan vaikean keskustelun jälkeen takaisin ja sanon, etten halua tämän jäävän meidän väliimme. Se voi olla anteeksipyyntö, käsi olkapäällä, pieni hymy keittiön ovella tai se, että istun illalla viereesi ihan tavallisena tiistaina, vaikka meillä ei olisi mitään erityistä puhuttavaa. Ehkä juuri tällaisissa pienissä hetkissä pitkä parisuhde oikeastaan eletään.

Alussa rakkaus on usein täynnä löytämistä. Haluamme tietää toisesta kaiken, kuulla hänen tarinansa, ymmärtää hänen ajatuksiaan ja tietää, mistä hän innostuu ja mitä hän pelkää. Katsomme toista uteliaina, koska lähes kaikki on uutta. Sitten vuodet kuluvat ja opimme toisistamme valtavasti. Tiedämme, miten toinen juo kahvinsa, mitä hän yleensä vastaa kysymykseen "mitä kaupasta tuodaan", milloin hän väsyy ja millaisina päivinä hän tarvitsee enemmän omaa rauhaa. Mutta ehkä juuri silloin tarvitaan uudenlaista läheisyyttä: ei enää vain sitä, että tunnemme toisemme entuudestaan, vaan halua olla edelleen kiinnostuneita siitä, kuka toinen on tänään.

Sillä ihminen muuttuu. Minä en ole tänään sama ihminen kuin olin vuosia sitten, eikä sinäkään ole. Elämä muuttaa meitä, kokemukset kasvattavat, joskus rikkovatkin, ja matkan varrella löydämme itsestämme uusia puolia, joita emme aikaisemmin tunteneet. Siksi en haluaisi ajatella, että voisin kerran oppia sinut kokonaan ja sitten tietäisin sinusta kaiken loppuelämäni ajan. Haluan mieluummin ajatella, että saan kulkea kanssasi niin, että opin sinusta aina jotakin uutta. Voin edelleen kysyä, mitä sinulle kuuluu, mistä haaveilet, mikä sinua juuri nyt innostaa tai mikä asia painaa mieltäsi, vaikka olisimme tunteneet toisemme kuinka kauan.

Ehkä yksi rakkauden kauneimmista muodoista onkin se, että toinen ei muutu meille näkymättömäksi tuttuuden vuoksi.

Arki voi nimittäin tehdä ihmisestä helposti itsestäänselvyyden. Kun toinen on siinä joka aamu, joka ilta ja tavallisina päivinä, emme ehkä enää huomaa kaikkea sitä, mitä hänen läsnäolonsa merkitsee. Totumme siihen, että joku kysyy miten päivä meni, tulee illalla kotiin, tietää missä lääkkeet ovat, muistaa tärkeän asian kalenterista tai ottaa meidät syliin silloin, kun päivä on ollut raskas. Totumme jopa siihen ihmiseen, jonka vieressä kerran tunsimme suurta kiitollisuutta siitä, että juuri hän oli tullut elämäämme.

Siksi toisen valitseminen voi joskus tarkoittaa myös sitä, että pysähtyy huomaamaan sen, minkä arki on tehnyt tutuksi. Katsoo toista hieman pidempään ja ajattelee, että tässä on ihminen, jonka kanssa saan jakaa elämäni. Sanoo ääneen kiitos niistä asioista, joita toinen tekee ehkä huomaamatta. Kertoo, että arvostaa häntä. Kysyy, miten hän oikeasti voi, vaikka tietäisi jo suunnilleen vastauksen. Koskettaa ohimennen, halaa vähän pidempään ja antaa toiselle tunteen siitä, ettei hänen läsnäolonsa ole muuttunut näkymättömäksi vain siksi, että siitä on tullut tuttua.

En kuitenkaan ajattele, että läheisyyttä pitäisi jatkuvasti suorittaa tai parisuhdetta hoitaa kuin jotakin projektia, jossa jokaisena päivänä täytyy muistaa tehdä oikeat asiat. Minusta rakkauden ei pitäisi kuluttaa meitä sillä tavalla. Turvallinen suhde voi vaatia huomiota, keskustelua, kompromisseja ja joskus vaikeidenkin asioiden kohtaamista, mutta toisen valitsemisen ei pitäisi tuntua jatkuvalta ponnistelulta tai itsensä uhraamiselta.

Minun ei tarvitse unohtaa itseäni pitääkseni sinusta kiinni, eikä minun tarvitse luopua omista rajoistani todistaakseni rakkauttani. Voin olla itsenäinen ja silti läheinen. Voin tarvita sinua ja silti olla kokonainen ihminen. Voin joskus tarvita omaa aikaa ja silti rakastaa sinua aivan yhtä paljon. Ja ehkä juuri siksi valinta tuntuu merkitykselliseltä silloin, kun se syntyy vapaudesta eikä pelosta.

En pysy kanssasi siksi, että minun olisi pakko. En siksi, että pelkäisin, etten pärjäisi ilman sinua. En siksi, että minun pitäisi pitää suhteesta kiinni hinnalla millä hyvänsä. Haluan olla kanssasi, koska sinun kanssasi elämä tuntuu minulle merkitykselliseltä ja koska juuri sinun rinnallasi haluan tätä elämää kulkea.

Tässä on ehkä yksi aikuisen rakkauden kauneimmista puolista: en valitse sinua siksi, että minun olisi pakko, vaan siksi, että haluan.

Ja joskus se valinta tapahtuu keskellä aivan tavallista arkea. Se tapahtuu silloin, kun toinen on ärsyyntynyt ja toinen yrittää olla lähtemättä mukaan riitaan. Se tapahtuu silloin, kun olemme väsyneitä ja silti kysymme, miten toinen voi. Se tapahtuu silloin, kun ymmärrämme toisiamme väärin ja päätämme yrittää vielä kerran. Se tapahtuu silloin, kun voisimme sulkea oven ja kävellä pois tilanteesta, mutta päätämme palata myöhemmin keskustelemaan siitä, mikä meidän välillemme jäi painamaan.

Silloin en valitse sinua siksi, että minun pitäisi hyväksyä kaikki tai unohtaa omat tunteeni. Voin olla vihainen ja silti rakastaa sinua. Voin olla pettynyt ja silti haluta löytää takaisin yhteyteen. Voin olla kanssasi eri mieltä ja silti ajatella, että me olemme samalla puolella.

Ehkä läheisyys ei olekaan sitä, että emme koskaan menetä yhteyttä toisiimme, vaan sitä, että haluamme löytää toisemme uudelleen silloin, kun yhteys hetkeksi katoaa.

Ja joskus elämä tuo eteemme asioita, joita emme olisi voineet valita. Tulee sairautta, surua, taloudellisia huolia, lasten kasvamista ja lähtemistä, työelämän muutoksia, ikääntymistä, pettymyksiä ja uusia unelmia. Myös me itse muutumme kaiken sen keskellä. Silloin parisuhdekin joutuu kasvamaan kanssamme, eikä yhteinen elämä voi aina näyttää samalta kuin silloin, kun kaikki alkoi.

Ehkä rakkauden tehtävä ei olekaan pitää meitä samanlaisina, vaan antaa meille turvallinen paikka muuttua.

Haluan, että saat kasvaa minun rinnallani. Haluan iloita siitä, kun löydät itsestäsi uusia puolia, innostut jostakin, opit jotakin tai uskallat tehdä asian, jota olet aikaisemmin pelännyt. En halua pitää sinua lähelläni siksi, että tarvitsen sinut samanlaisena kuin silloin, kun tapasimme. Haluan tuntea sinut myös sellaisena ihmisenä, joksi elämä sinua vuosien varrella muovaa.

Ja ehkä haluan itsellenikin saman mahdollisuuden.

Haluan saada muuttua ilman, että minun tarvitsee pelätä menettäväni sinut siksi, että minusta on tullut erilainen kuin ennen. Haluan voida sanoa, että olen löytänyt itsestäni jotakin uutta, että jokin asia tuntuu minusta nykyään erilaiselta tai että tarvitsen elämässäni jotakin, mitä en ennen osannut edes nimetä. Turvallisessa läheisyydessä muutosta ei tarvitse pelätä samalla tavalla, sillä suhteen ei tarvitse perustua siihen, että molemmat pysyvät aina samanlaisina.

Ehkä juuri siinä on rakkauden vapaus: minä saan olla oma itseni sinun rinnallasi, ja sinä saat olla oma itsesi minun rinnallani.

Ja silti me voimme valita toisemme. Ei vain silloin, kun kaikki on helppoa, vaan myös silloin, kun meidän täytyy opetella jotakin uutta toisistamme. Ei siksi, että vaikeuksia pitäisi kestää loputtomasti, vaan siksi, että hyvässä suhteessa molemmat haluavat pitää yhteydestä huolta. Molemmat haluavat kuulla, ymmärtää, korjata ja löytää tien takaisin.

Siksi ajattelen nykyään, että toisen valitseminen ei ole yksi suuri päätös, joka tehdään kerran ja jonka jälkeen asia on loppuun käsitelty. Se on enemmänkin pieniä valintoja, jotka syntyvät luonnostaan yhteisen elämän keskellä. Joskus valitsen sinut koko päiväksi, joskus vain tämän yhden hetken ajaksi. Joskus valinta on hyvin tietoinen ja joskus niin pieni, etten edes huomaa tekeväni sitä.

Mutta turvallisessa suhteessa se ei kuluta. Se ei tunnu siltä, että minun pitäisi joka päivä vakuuttaa itselleni, että jaksan vielä vähän. Se tuntuu enemmänkin siltä, että kun katson sinua, tiedän olevani juuri siellä missä haluan olla.

Ehkä siksi kaikkein kaunein rakkaus ei ole sitä, että toinen sanoo: "En voisi koskaan elää ilman sinua." Se voi kuulostaa romanttiselta, mutta itse ajattelen nykyään hieman toisin.

Ehkä paljon syvempi ajatus on tämä: Pystyisin elämään ilman sinua, mutta kaikista ihmisistä tässä maailmassa haluan kulkea juuri sinun rinnallasi.

Se ei ole riippuvuutta. Se on valinta ja ehkä kaikkein kauneinta on se, että saan tehdä sen valinnan vapaasti, uudelleen ja uudelleen, ilman pakkoa ja ilman pelkoa.

Tänään voin valita sinut siinä tavallisessa aamussa, jossa kahvi jäähtyy pöydälle ja päivän kiireet odottavat. Illalla voin valita sinut istumalla viereesi ja kysymällä, miten päiväsi oikeasti meni. Vaikeassa hetkessä voin valita meidät palaamalla keskusteluun sen sijaan, että jättäisin kaiken sanomatta. Ja joskus, kun mitään erityistä ei tapahdu, voin vain katsoa sinua ja tuntea kiitollisuutta siitä, että juuri sinä olet siinä.

Ehkä siinä on pitkäkestoisen läheisyyden yksi kauneimmista salaisuuksista. Me emme valitse toisiamme siksi, että meidän olisi pakko. Me valitsemme, koska haluamme. Ja kun valinta syntyy rakkaudesta, turvasta ja vapaudesta, se ei tunnu raskaalta.

Se tuntuu kodilta <3