Miksi me aina riitelemme, vaikka rakastamme toisiamme?

On kiinnostavaa, miten parisuhteessa voi olla samaan aikaan läsnä kaksi täysin vastakkaiselta tuntuvaa asiaa: syvä rakkaus toista ihmistä kohtaan ja toistuvat riidat, jotka saavat välillä miettimään, miksi päädymme kerta toisensa jälkeen samaan tilanteeseen. Usein riita ei edes ala mistään suuresta. Se voi käynnistyä väsymyksestä, väärästä äänensävystä, tekemättä jääneestä kotityöstä tai siitä, että toinen sanoo jotain, minkä toinen tulkitsee moitteeksi. Sitten tapahtuu jotain tuttua. Toinen puolustautuu, toinen kokee ettei häntä kuunnella, vastaukset muuttuvat terävämmiksi ja pian keskustelussa ollaan jo kaukana siitä asiasta, josta alun perin piti puhua.

Jälkikäteen tilanne voi tuntua lähes käsittämättömältä. Molemmat tietävät rakastavansa toisiaan, eikä kumpikaan välttämättä edes halunnut riitaa. Silti juuri ne ihmiset, joiden pitäisi olla toisilleen turvallisimpia, onnistuvat joskus satuttamaan toisiaan kaikkein tehokkaimmin. Riidan jälkeen voi tulla mieleen kysymys, jota moni parisuhteessa elävä on varmasti joskus pohtinut: miksi me taas päädyimme tähän, vaikka kumpikin haluaa pohjimmiltaan aivan samaa – hyvää yhteistä elämää?

Ehkä yksi vastaus löytyy siitä, miten oma mielemme toimii erilaisissa tilanteissa.

Riidassa emme aina reagoi siihen, mitä toinen sanoi

Kun toinen sanoo jotakin, emme vastaanota hänen sanojaan täysin neutraalisti. Mielemme tulkitsee niitä koko ajan aikaisempien kokemustemme, odotustemme, tunteidemme ja käsitystemme kautta. Sama lause voi kuulostaa kahdesta ihmisestä aivan erilaiselta riippuen siitä, millaisessa mielentilassa he sillä hetkellä ovat.

Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa toinen sanoo: "Voisitko tällä kertaa hoitaa tämän asian?" Sanat itsessään ovat melko neutraalit. Silti toinen saattaa kuulla niiden takana aivan toisen viestin: "Sinä et koskaan hoida mitään." Jos aikaisemmat kokemukset tukevat tätä tulkintaa, mieli ei välttämättä edes pysähdy pohtimaan, onko kyse todella siitä, mitä toinen tarkoitti. Tulkinta syntyy nopeasti ja alkaa tuntua tosiasialta.

Silloin emme enää välttämättä reagoi siihen, mitä toinen sanoi, vaan siihen, mitä kuvittelemme hänen sanomisensa tarkoittavan.

Tästä voi syntyä hyvin nopeasti kehä, jossa molemmat reagoivat enemmän toistensa reaktioihin kuin alkuperäiseen tilanteeseen. Toinen kokee, ettei häntä ymmärretä, ja puolustautuu. Toinen tulkitsee puolustautumisen välinpitämättömyydeksi ja vetäytyy tai hyökkää takaisin. Ensimmäinen kokee tämän jälleen todisteena siitä, ettei häntä kuunnella. Pian molemmat ovat vakuuttuneita siitä, että juuri toinen on ongelman aiheuttaja.

Ja juuri tässä kohtaa on kiinnostavaa pysähtyä metakognition äärelle.

Mitä omassa mielessäni tapahtuu juuri nyt?

Metakognitio tarkoittaa yksinkertaisesti kykyä tarkastella omaa ajattelua ja omaa toimintaa ikään kuin hieman ulkopuolelta. Se ei ole vain oppimiseen tai opiskeluun liittyvä taito, vaikka sitä usein käsitellään juuri siinä yhteydessä. Samaa taitoa tarvitaan myös silloin, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja erityisesti silloin, kun tunteet ovat voimakkaita.

Parisuhderiidassa metakognitiivinen pysähtyminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että huomaan oman ajatteluni ennen kuin toimin sen varassa. Voin huomata, että olen tällä hetkellä hyvin vihainen ja että mielessäni on jo valmis selitys sille, miksi toinen toimii niin kuin toimii. Sen sijaan, että ottaisin tuon selityksen automaattisesti totuutena, voin kysyä itseltäni, mistä oikeastaan tiedän sen olevan totta.

Tiedänkö varmasti, mitä toinen tarkoitti, vai tulkitsinko hänen sanansa?

Kuuntelenko tällä hetkellä oikeasti sitä, mitä hän sanoo, vai valmistelenko jo omaa vastaustani?

Yritänkö ymmärtää toista vai todistaa, että olen itse oikeassa?

Reagoinko tähän hetkeen vai myös johonkin aikaisempaan pettymykseen, joka on jäänyt mieleeni?

Tällaiset kysymykset eivät tarkoita sitä, että omat tunteet pitäisi sivuuttaa tai että riidassa pitäisi aina yrittää olla järkevä. Tunteet ovat todellisia ja niillä on tärkeä tehtävä. Metakognition tarkoitus ei ole poistaa tunteita, vaan auttaa huomaamaan, miten tunteet ja ajatukset yhdessä vaikuttavat siihen, miten toimimme.

Autopilotilta tietoisempaan toimintaan

Monissa arjen tilanteissa toimimme automaattisesti, eikä siinä ole mitään väärää. Emme voi emmekä tarvitse jatkuvasti analysoida omaa toimintaamme. Ongelma syntyy silloin, kun tuttu toimintamalli ei enää palvele meitä, mutta jatkamme sen käyttämistä siitä huolimatta.

Parisuhteessa tämä voi näkyä hyvin konkreettisesti. Jos olemme oppineet, että konfliktissa toinen puolustautuu ja toinen vetäytyy, sama kaava saattaa toistua vuodesta toiseen. Molemmat tunnistavat sen ehkä jo etukäteen, mutta silti he ajautuvat siihen uudelleen. Riidan aikana on vaikea nähdä omaa toimintaa kokonaisuutena, koska huomio kiinnittyy helposti siihen, mitä toinen tekee väärin.

Metakognitio voisi antaa tähän pienen välin. Kun huomaan ajattelevani "taas se tekee tuota", voisin sen sijaan yrittää nähdä myös oman toimintani: "Nyt minä huomaan vetäytyväni, koska koen ettei minua kuunnella. Mitä tapahtuisi, jos sanoisin sen ääneen sen sijaan, että sulkeudun?"

Tämä voi tuntua pieneltä muutokselta, mutta juuri pienissä kohdissa ajattelun ja toiminnan säätely tapahtuu. Tavoitteena ei ole onnistua joka kerta. Tavoitteena on alkaa vähitellen tunnistaa omia toistuvia malleja.

Entä jos tärkeämpää kuin oikeassa oleminen on ymmärtäminen?

Ehkä parisuhderiidassa yksi vaikeimmista asioista on luopua hetkeksi tarpeesta olla oikeassa. Kun olemme vakuuttuneita omasta näkökulmastamme, haluamme luonnollisesti saada toisen näkemään tilanteen samalla tavalla kuin me itse näemme sen. Saatamme alkaa kerätä perusteluja, muistuttaa aikaisemmista tilanteista ja etsiä todisteita siitä, että oma kokemuksemme on oikea.

Mutta parisuhteessa kaksi asiaa voi olla yhtä aikaa totta. Minä voin kokea tulleeni loukatuksi ja toinen voi samalla kokea, ettei hän tarkoittanut loukata minua. Minun kokemukseni ei muutu vääräksi siksi, että toinen koki tilanteen eri tavalla, eikä toisen kokemus muutu vääräksi siksi, että minä koin tilanteen toisin.

Tässä kohtaa metakognitio voi auttaa tekemään eron tapahtuman, oman tulkinnan ja oman reaktion välille. Mitä todella tapahtui? Mitä minä ajattelin tapahtuneen tarkoittavan? Ja miten tuo tulkinta vaikutti siihen, miten itse käyttäydyin?

Kun nämä asiat alkavat erottua toisistaan, tilanteeseen tulee hieman enemmän tilaa.

Ehkä muutama sekunti voi muuttaa paljon

Metakognitio ei tarkoita sitä, että parisuhteesta pitäisi tehdä jatkuva itsensä kehittämisen projekti tai että jokaisen riidan aikana pitäisi pysähtyä analysoimaan omia ajatuksiaan. Päinvastoin sen voi ajatella hyvin arkisena taitona: kykynä huomata ajoissa, että olen jälleen menossa tutulle radalle.

Ehkä huomaan ensimmäisen kerran ajattelevani, että "sinä et koskaan kuuntele minua". Silloin voisin pysähtyä ja kysyä itseltäni, onko sana koskaan todella totta vai onko se tunne, joka syntyy juuri tässä hetkessä. Ehkä huomaan, että haluan sanoa jotain mahdollisimman loukkaavaa, koska itseäni on loukattu. Ehkä huomaan, että olen jo päättänyt toisen tarkoitusperän hänen puolestaan.

Joskus riittää, että huomaa tämän.

Silloin voi syntyä pieni väli ajatuksen ja toiminnan väliin. Siinä välissä on mahdollisuus valita, miten toimii seuraavaksi.

Voinko kysyä ennen kuin oletan? Voinko sanoa, miltä minusta tuntuu ilman että syytän? Voinko kuunnella loppuun ennen kuin vastaan? Voinko myöntää, etten ehkä tiedä, mitä toinen tarkoitti?

Näissä hetkissä metakognitio muuttuu käsitteestä käytännön taidoksi.

Rakkaus ei ehkä tarkoita sitä, ettei koskaan riidellä

Ehkä terveessä parisuhteessa ei ole olennaista se, ettei koskaan ajauduta väärinkäsityksiin tai riitoihin. Olennaisempaa voi olla se, opimmeko vähitellen tunnistamaan, mitä riidoissamme tapahtuu ja millaisia omia toimintamallejamme niihin tuomme.

Voimme rakastaa toisiamme syvästi ja silti tulkita toisiamme väärin. Voimme haluta toisillemme hyvää ja silti puolustautua tavalla, joka satuttaa. Voimme tietää järjellä, että toinen välittää, ja silti tunnekuohun keskellä uskoa hetken aivan muuta.

Siksi kysymys "Miksi me aina riitelemme, vaikka rakastamme toisiamme?" on ehkä lopulta myös kysymys siitä, kuinka hyvin tunnemme oman mielemme.

Kun opimme tarkastelemaan omaa ajatteluamme, emme välttämättä opi välttämään kaikkia riitoja. Sen sijaan voimme oppia tunnistamaan hetken, jolloin olemme ajautumassa vanhaan kaavaan, ja kysyä itseltämme, voisimmeko tällä kertaa tehdä jotain hieman toisin.

Ehkä juuri siinä on metakognition yksi tärkeimmistä puolista.

Se ei tarkoita, että oppisimme ajattelemaan aina oikein.

Se tarkoittaa, että opimme huomaamaan, miten ajattelemme – ja milloin meidän kannattaa pysähtyä ennen kuin toimimme sen varassa.

Sinun ei tarvitse kulkea tätä matkaa yksin

Jos tämä teksti herätti sinussa jotakin tuttua – ehkä ajatuksen siitä, että olet itsekin pitkään yrittänyt jaksaa, kantaa ja pärjätä – haluan sinun tietävän, ettei kaikkea tarvitse selvittää yksin.

Joskus jo se, että saa pysähtyä turvallisessa seurassa ja sanoittaa sitä, mitä itsessä ja omassa elämässä tapahtuu, voi avata uuden näkökulman. Kaikkea ei tarvitse osata pukea sanoiksi valmiiksi, eikä sinun tarvitse tietää etukäteen, mitä tarvitset. Voimme yhdessä lähteä tutkimaan sitä, missä juuri sinä olet nyt ja millaista tukea voisit tässä hetkessä tarvita.

Olen täällä sinua varten, jos kaipaat rinnallesi kokenutta ja luotettavaa ihmistä, jonka kanssa voit pysähtyä, tulla kuulluksi ja etsiä omaa suuntaasi rauhassa ja ilman suorittamista.

Sinun ei tarvitse olla valmis muutokseen.

Joskus riittää, että otat ensimmäisen pienen askeleen ja otat yhteyttä.

Jos sinusta tuntuu, että olisi sinun vuorosi pysähtyä ja kääntyä hetkeksi myös itseäsi kohti, saat laittaa minulle viestiä. Katsotaan yhdessä, voisinko olla sinulle tässä kohtaa avuksi.